Kuva: Maahanmuuttovirasto
Maahanmuuttovirasto on arvioinut oleskeluluvan edellytyksenä olevaa kansallisen matkustusasiakirjan määritelmää. Tähän liittyen on tarkasteltu myös kansalaisuusaseman määrittämistä.
Oleskelulupia koskeva lainsäädäntö tiukentui syyskuussa 2024, jolloin luvan myöntämisen edellytykseksi säädettiin voimassa oleva kansallinen matkustusasiakirja. Lain esitöissä lausuttiin erikseen siitä, että kansalaisuudettomat henkilöt eivät jatkossa enää täytä tätä edellytystä. Maahanmuuttovirasto tunnisti edellytykseen liittyvät ongelmat jo lain valmisteluvaiheessa ja toi lausunnoissaan esille, että muutos voi johtaa kansalaisuudettomien henkilöiden kannalta kohtuuttomiin tilanteisiin.
Maahanmuuttoviraston kannanotot eivät kuitenkaan johtaneet muutoksiin lain ja esitöiden sisällöissä. Tällöin ne ohjasivat virastoa tulkitsemaan uutta lainsäädäntöä siten, että kansallisen matkustusasiakirjan edellytys ei täyttynyt muun muassa kansalaisuudettomiksi määriteltyjen palestiinalaisten osalta.
Maahanmuuttovirasto on nyt arvioinut lain tulkintaa ulkoministeriön esille nostamien kansallista matkustusasiakirjaa koskevien uusien seikkojen perusteella, jotka eivät olleet esillä lain valmisteluvaiheessa viime vuonna. Myös lain valmistelleesta sisäministeriöstä on saatu lisäselvitystä lain tarkoituksen osalta.
Arvioinnin vaikutukset
Maahanmuuttovirasto on arvioinut asiassa sekä kansallisen matkustusasiakirjan määritelmää että kansalaisuusaseman määrittämistä. Virasto katsoo, että laissa tarkoitetun kansallinen matkustusasiakirjan tulee teknisen luotettavuuden lisäksi olla henkilön kansalaisuusvaltion myöntämä. Tämä edellyttää sitä, että joku valtio pitää henkilöä lainsäädäntönsä perusteella kansalaisenaan. Kansalaisuuslaki ei puolestaan aseta valtion tunnustamista edellytykseksi sille, että henkilöä voidaan pitää tietyn valtion kansalaisena.
Edellä mainitut edellytykset täyttyvät palestiinalaishallinnon myöntämien matkustusasiakirjojen osalta, joten ne ovat kansallisia matkustusasiakirjoja. Oleskeluluvan saamiseksi on kuitenkin myös muiden laissa säädettyjen edellytysten täytyttävä. Gazassa Hamasin myöntämiä passeja ei jatkossakaan hyväksytä kansallisiksi matkustusasiakirjoiksi.
Maahanmuuttoviraston arviointi on kohdistunut vain sen toimivallassa olevien ulkomaalaislain ja kansalaisuuslain tulkintaan. Arvioinnissa huomioitiin suoraan laista tuleva velvoite siitä, ettei ulkomaalaisen oikeuksia saa rajoittaa enemmän kuin on välttämätöntä. Tulkintaa tukee myös sisäministeriön kannanotto siitä, että lain ensisijaisena tavoitteena on ollut henkilöllisyyden luotettavan todentamisen vahvistaminen.
Vaikka palestiinalaishallinnon myöntämät matkustusasiakirjat nyt hyväksytään, eivät laissa oleva kansallisen matkustusasiakirjan määritelmä ja siihen liittyvä toimivalta ole edelleenkään täysin yksiselitteisiä. Maahanmuuttovirasto seuraa oikeuskäytäntöä ja täsmentää lain soveltamistaan sen myötä. Maahanmuuttovirasto jatkaa myös linjausmuutoksen vaikutuksien selvittämistä kansalaisuus- ja lupakäsittelyyn ja tehtyjen kielteisten päätösten osalta.