Tullin maaliskuussa aloittama esitutkinta törkeästä säännöstelyrikoksesta on valmistunut.
Tulli on selvittänyt kuorma-autojen ja perävaunujen vientiä Suomesta Venäjälle vuosien 2022 ja 2023 aikana. Selvityksen perusteella Tulli on aloittanut esitutkinnan törkeästä säännöstelyrikoksesta.
Tulli epäilee suomalaisen yhtiön vieneen huomattavan määrän kuorma-autoja ja perävaunuja vuosina 2022 ja 2023 Suomesta Venäjälle. EU:n Venäjälle asettamien pakotteiden mukaan kuorma-autojen ja perävaunujen vienti Venäjälle on ollut kiellettyä 13.4.2022 lähtien. Alustavan selvityksen perusteella on syytä epäillä, että suomalainen yhtiö on vientiselvittänyt Suomesta Venäjälle 135 kuorma-autoa ja 29 perävaunua. Säännösten vastaista raskasta kalustoa on viety pääasiassa Nuijamaan tullitoimipaikan kautta Venäjälle siihen asti, kun Suomen itäraja suljettiin toistaiseksi 15.12.2023. Vietyjen kuorma-autojen ja perävaunujen kokonaisarvo on ollut noin 17 miljoonaa euroa.
– Yhtiö on ilmoittanut Tullille, että se vie kuorma-autoja ja perävaunuja Venäjän kautta Kazakstaniin tai Turkkiin. Esitutkinnassa on selvinnyt, että todellisuudessa kaikki yhtiön vientiselvittämät ajoneuvot ovat päätyneet Venäjälle. Yhtiön myyntilaskujen perusteella ostajana on ollut turkkilainen yhtiö, jonka johtajana ja omistajana toimii Moskovaan sijoittautunut henkilö, kertoo tutkinnanjohtaja Sanna Kuparinen.
Tullin selvityksen edetessä ilmeni, että Suomen kautta Venäjälle on järjestelty raskasta kalustoa säännösten vastaisesti 12:sta EU-maasta. Tullin tietojen mukaan Venäjälle on päätynyt yhteensä 558 kuorma-autoa ja 45 perävaunua. Kaikkien vietyjen ajoneuvojen arvo on ollut yhteensä 79 miljoonaa euroa.
Pakotteiden kiertämisessä hyödynnetään välikäsi- ja peiteyhtiöitä
Vuonna 2025 Tullin tietoon tuli 43 säännöstelyrikosta, joista 17 oli törkeitä. Rikoslakiin lisättiin toukokuussa 2025 neljä uutta pakoterikosten nimikettä: pakoterikos, törkeä pakoterikos, tuottamuksellinen pakoterikos ja pakoterikkomus. Pakoterikoksilla tarkoitetaan EU:n tai YK:n asettamien pakotteiden rikkomista, kuten kaupankäyntiä kiellettyjen tahojen kanssa. Laki myös kiristää merkittävästi pakotteiden rikkomisesta aiheutuvia rangaistuksia. Pakoterikoksia kirjattiin Tullissa vuonna 2025 kolme kappaletta.
– Säännöstely- ja pakoterikostutkinnat vievät paljon aikaa ja edellyttävät laajaa yhteistyötä eri maiden viranomaisten kesken. Pakotteiden kiertämisessä hyödynnetään monimutkaisia kansainvälisiä yritysverkostoja sekä välikäsi- ja peiteyhtiöitä. Luotettavien todisteiden hankinta ja asioiden liittäminen kokonaisuuksiksi on usein pitkä prosessi, summaa valvontajohtaja Hannu Sinkkonen säännöstely- ja pakoterikostutkintaa.
Laillisesti toimivat suomalaiset yritykset ovat keskeisessä roolissa pakotteiden kiertämisen estämisessä. Tulli valvoo vienti- ja tuontipakotteiden noudattamista Suomessa rajat ylittävien tavaravirtojen osalta sekä vastaa säännöstely- ja pakoterikostutkinnasta.
Esitutkinnan perusteella epäillään, että suomalaisyhtiö on vienyt pakotteiden vastaisesti Venäjälle 135 kuorma-autoa ja 29 perävaunua vuosina 2022–2023.
Suomalaisyhtiö ilmoitti vievänsä ajoneuvoja Venäjän kautta Kazakstaniin tai Turkkiin, mutta Tullin tutkinnan perusteella ne päätyivät todellisuudessa Venäjälle. Esitutkinnassa on selvinnyt, että ajoneuvot on tullannut Venäjälle yhtiö, joka maahantuo ja jälleenmyy kuorma-autoja Venäjällä.
– Esitutkintamme mukaan on syytä epäillä, että yritys on vienyt pakotteiden vastaisesti raskasta kalustoa Venäjälle 17,5 miljoonan euron arvosta. Tulli on hakenut ensimmäistä kertaa pakotteiden rikkomiseen liittyvässä rikostutkinnassa vakuustakavarikkoon Venäjälle vietyjen tavaroiden arvoa, kertoo Tullin talousrikostutkintayksikön päällikkö Petteri Nevalainen.
Yritysrakenteita hyödynnetään pakotteiden kiertämisessä
Esitutkinnoissa korostuvat tapaukset, joissa pakotteita pyritään kiertämään yritysten ja liiketoiminnan kautta.
– Pakotteiden kiertäjät käyttävät hyväksi monimutkaisia kansainvälisiä yritysverkostoja sekä erilaisia välikäsi- ja peiteyhtiöitä. Kuljetuskanavia vaihdetaan ja myyjäyrityksiä erehdytetään peitetarinoilla ja väärennetyillä asiakirjoilla. Rikolliset myös muuttavat ketterästi toimintamallejaan sitä mukaa, kun uusia pakotesäännöksiä tulee voimaan, kertoo Tullirikostutkintaosaston johtaja Petri Lounatmaa.
Tänä vuonna tammi–maaliskuussa Tulli on kirjannut kahdeksan säännöstelyrikosta, joista kuusi törkeää, pakoterikoksia on tullut tietoon neljä, joista kolmea tutkitaan törkeinä. Viime vuonna Tullin tietoon tuli 43 säännöstelyrikosta, joista 17 oli törkeitä. Pakoterikoksia kirjattiin Tullissa vuonna 2025 kolme kappaletta.
Tulli epäilee tapauksessa kolmea henkilöä törkeästä säännöstelyrikoksesta.
Yksi epäillyistä on ollut tutkintavankina esitutkinnan alusta lähtien. Asia siirtyy syyteharkintaa Itä-Suomen syyttäjäalueelle viikolla 22.